maanantai 1. helmikuuta 2016

Komean keltainen hauki!


Viime perjantain pikakeikan olosuhteissa oli aistittavissa jo lupaus keväästä. Pitkästä aikaa aurinko paistoi mukavan kirkkaasti pikkupakkasessa. Tuulikaan pahemmin haitannut touhua. Paikka oli ihan uusi minulle, eikä ennakko-odotuksia ollut saaliin suhteen oikeen minkäänlaisia.
 Ensimmäinen vipan nousu oli pummi, kala ehti pölliä syötin. Viritin uuden särjen vapaan ja vippa lähti heti taipumaan hitaasti ja varmasti reikää kohden. Pääsin tinttaan taas vastapalloon ja kala tuntui taas aika suurelta. Viimeinen nosto putkeenkin tuntui siltä, että kala olisi jopa samaa luokkaa kuin taannoinen liki kymppi. Ihan sinne ei tällä kertaa päästy, sillä kala oli hieman pienempi mitä antoi uimataidoillaan olettaa.
Vaaka tottakai unohtui kotiin, mutta mitta kertoi tukevan kalan pituudeksi komeat 102cm.
Loppuaika jäällä oli tuskastuttavan hiljaista. Onnistuin kuitenkin saamaan vielä toisen hauen, joka oli pyöränpumppu kokoluokkaa, vain hieman syöttiä suurempi.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti