torstai 23. helmikuuta 2017

Mieletön ahvenputki jatkuu!


Tänä vuonna katkesi omalta kohdalta pitkä kuiva kausi jäältä saatujen suurahventen suhteen. Voisi jopa väittää, että ketsuppipullo on päässyt levähtämään auki ja huolella! Keskimäärin jokaista tehtyä ismetereissua kohden on noussut vähintään yksi vähintään kiloinen ahven. Muutamalla reissulla on jääty ilman, kun taas toisella on tullut useampikin jätti. Kilon ylittäviä ahvenia on kertynyt tälle vuodelle jo huikeat kymmenen kappaletta! Alla muutama kuva reissujen kaloista ja tunnelmista.


840g


 Villen haukihommia




1100g

1050g





sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Kokoelma suurahvenia!


Päivä jäällä valkeni eilen epätodellisen komeissa olosuhteissa. Ilma oli täysin seisova, ei pienintäkään tuulenvirettä. Uusi vitivalkoinen lumi ja sankka sumu poistivat kaiken kontrastin jään päältä. Tuloillaan oli iso säätilanmuutos ja ylihuomenna pitäisi alkaa taas paukkupakkasten, vaikka vielä oltiin nollan pinnassa. Reiät eivät jäätyneet koko päivänä. Ei oikeen osannut odottaa millanen päivä olisi tulossa jokseenkin erikoisessa talvisäässä. Veikkailin ennakkoon molempia ääripäitä. Joko reissusta tulee huikea suksee, tai jää auttamattomasti munat pataan. Tällä kertaa ensimmäinen skenaario oli onneksi se joka toteutui!
Heti ekasta tärpistä nousi nätti ahven jäälle, jonka punnitsin 740 grammaiseksi. Syötitin saman vavan uudelleen ja vippa painui välittömästi alas ja laukesi jälleen. Tällä kertaa reikään nousi vielä paljon suurempi ja todella paksu ahven! Vaaka kertoi kalalla painoksi 1280g ja mittaa mörssärillä oli 45cm. Kaksi isoa ahventa ui heti aamusta ahkiossa yhtä aikaa, millainen päivä tästä vielä kehkeytyykään?


 1280g




Tässä vaiheessa seurasi tunnin seesteinen jakso, joka antoi kuitenkin yhden ruokakokoisen pottuahvenen. Yhdentoista korvilla vippoja alkoi taas nousta ja pääsin käyttämään ahkiossa 960&1070g mörssärit lyhyen ajan sisässä! Puolenpäivän aikaa alkoi jo hirvittää kaksi kilon ylitystä ja kolmaskin lähellä ja kalastusaikaa olisi vielä hyvin.

 960g

 1070g


Siirsin yhden vavoista kymmenen metrin päähän leiristä. Siirretty lähin vapa antoi ensin yhden väärän hälytyksen ja toisella kerralla tunsin tartuttaneen jälleen ison ahven, todella ison! Kasireikään työntyi taas naama, joka sai edelliset kilokalat näyttämään semisti pieniltä ahvenilta. Mietin että onko tämä totta ollenkaan kun kourassa lepäsi taas ahven, jonka kylki peitti koko kämmenen ja reilusti rannettakin! Olihan se totta puolitoistakiloa taas rikki 1520g/47cm monsterilla! Nyt jos koskaan tuntui ettei olisi niin väliksi vaikkei tapahtuisi enää mitään, kalanhimo ei kuitenkaan tukenut ajatusta lähteä kotiin kesken päivän ja niinpä pyynti sai vielä jatkua.



 1520/47!




Ennen kahta nousi taas vippa. Epätoden tuntuinen olo vaan vahvistui, kun ylös tuli taas järisyttävän komea raitapaita. Tällä kertaa ahkiossa ja kameran edessä pyörähti 1375g 46cm kala!
Päivän aikana kävi ylhäällä siis yhteensä kahdeksan ahventa, joista kuusi punnitsin. Kuuden punnitun painot vielä pienimmästä suurimpaan 740,960,1070,1280,1375,1520g!!!


 1375





1375g