maanantai 14. tammikuuta 2019

Luja porakone kairaamiseen!



Tarkalleen kuusi vuotta sitten totesin, ettei miehestä ole vääntämään vintiläkairalla riittävän montaa tarvittavan isoa reikää talviseen täkyongintaan. Tuolloin ramppasin alanliikkeissä hipelöimässä kaikki yleisimmät laatumerkkien porakoneet ammattikäyttöön.
Milwaukeelta tuli tuolloin ensimmäinen versio hiiliharjattomasta Fuel- sarjan 18V porakoneesta (CDD). Kone tuntui omaan kouraan parhaalta ja muutoinkin kaikin puolin jämäkältä ja niinpä tein uutuuskoneesta kaupat.


 Milwaukee Fuel CDD kuuden vuoden kovan käytön jäljiltä.
                                      
                                 
Päivääkään ei ole tarvinut katua tuota valintaa. Kone on sittemmin ollut todella hurjalla käytöllä ja sillä on porattu lähes yksinomaan kahdeksan tuuman isoa luukkua hauen, ahvenen ja mateen täky- eli ismetekalastukseen. Näin suurella kairalla kone joutuu todelliseen rääkkiin. Reikiä on tullut vuosien saatossa ihan  hirveä määrä, sillä kyseessä on ollut koko ajan aktiivisesti harrastettu monivapakalastus, jossa kalaa kannattaa hakea kairaamalla. Kavereidenkin pyyntireiät on usein pyöräytetty minun koneella ja kairalla.
Ihan alkuun pari ensimmäistä kuukautta käytin tosin kuuden tuuman Moran Novaa, mutta kyseinen kaira oli isoille kaloille ahdas ja sillä oli toisinaan taipumus napata vaarallisesti jääkanttiin kiinni. Heinola Original 8" on toiminut jo kuuden talven ajan täysin moitteetta ja yhtään jumia ei ole tullut koko aikana. Suosittelenkin lämpimästi kyseistä kombinaatiota!
Kuudessa vuodessa alkuperäiset 4Ah:n akut alkavat olla jo parhaat päivänsä nähnyt, mutta yhdellä uudella 5Ah lisäakulla ja alkuperäisillä pienemmillä ollaan pärjätty tämä kausi ja viime kevät.



Kalakavereillakin on ollut helppo valinta ostaa Fuelit.



Harvoin tulee hehkutettua jotain tuotetta yhtä avoimesti, mutta tätä konetta kelpaa liputtaa! Kairaamisen lisäksi kone on ollut muutoinkin suhteellisen aktiivisessa käytössä ympäri vuoden, silti se käy ja kukkuu edelleen kuin uutena.
Fuelista on sittemmin tullut kaksikin uutta paranneltua mallia. Uusimmassa mallissa vääntö on jo 135Nm, kun minun koneessa se on 80Nm ja silläkin on pärjätty vallan mainiosti.
Jäälle on vuosien saatossa nosteltu Milwaukeen ja Heinolan avulla iso määrä suuria kaloja ja voin vakuuttaa etteivät nämä merkit tule ihan helpolla vaihtumaan jatkossakaan mihinkään muuhun!










tiistai 27. helmikuuta 2018

Syyskalastelut jälkijunassa


Eipä ole hetkeen tullut päivitettyä kalakuulumisia tänne blogille. Parempi kuulemma myöhään...
Viime aikojen kalastelut ovat jääneet hyvin vähiin, mutta syyspuolella tuli hypättyä enemmän ja vähemmän ahvenen, hauen ja mateen perässä. Mukaan mahtui muutamakin unohtumaton reissu ja niitä on hyvä muistella nyt kun pihalla paukkuu jäätävä -25 pakkanen.
Jossain kohtaa syyskuuta iso ahven avasi suunsa ja veneessä kävi kääntymässä useampikin toistakiloinen ahvenjöllikkä.
Lisäksi vähän vajaa kilon kaloja nousi myös hyvään tahtiin pitkin syksyä. Erään sumuisen päivän paras kala tuli iltapäiväkeikan ensiminuuteilla, kun upea 1520g 47cm ahvenenköriläs haki täyn ja pisti ison rallivaihteen päälle!



 1520g



Toistametrisiä haukiakin änkesi veneisiin syksyn mittaa useita kappaleita. Viimeiselläkin avovesireissulla nousi komea 7,6kg suurhauki. Tuolloin vesi oli jo kertaalleen ehtinyt jäätyä, mutta jää suli vielä hetkeksi pois ja käytin tilaisuuden hyväksi. Syksyn parasta antia oli kuitenkin viimeistä edeltänyt keikka, jolloin onnistuin ensimmäistä kertaa naruttamaan toistakiloisen ahvenen ja yli kymppihauen samalla kertaa!

Vaikka tuo temppu tuntui ja tuntuu vieläkin mielettömän kovalta jutulta, jotain jäi silti hampaan koloon tuona maagisena päivänä. Karkuutin nimittäin silmäarviolta n. 1,5kg ahvenen harvinaisella tavalla pinnasta, vain vähän ennen haavia. Kala iski juuri samasta "reiästä" kuin 5min kuluttua 10,10kg 110cm väkivahva hauki! Reissun paras puntarilla käynyt ahven oli kauden 60 kilo+ kala ja samalla kilon ylitys nro: 120 kaiken kaikkiaan.


 1060g ahven

Ahvenen vanavedessä tullut paksu 10,10kg 110cm mammahauki!



Vuoden 2017 suurahvensaldo oli ihan hurjaa luettavaa, jota en todennäköisesti tule nokittamaan koskaan. Tilastorajana käytin ahvenelle 800g vähimmäispainoa. Listalta löytyi lopulta 104kpl punnittuja kaloja, joiden keskipaino oli 1057grammaa. Näistä 60kpl. painoi vähintään kilon, joista peräti 7kpl. painoi vähintään 1520.

Top7 kalat 2017 1,52-1,52-1,54- 1,55- 1,56-1,59-1,62. Kaikki nuo olivat varmistetusti eri yksilöitä!

Laitetaan vielä alle liuta joitain hyviä kaloja viime syksyltä ja tunnelmapläjäyksiä upeista syysmaisemista. Tähän kohtaan sopii vielä kiittää kaikkia kalakavereita hienoista reissuista, joita tehtiin porukalla kuluneen vuoden aikana!



 1170g



Kultainen 102cm ~7kg mamma.

 Vajaa kilon paksukaisia

 +7?

1020g

 1060g








 Laiha 940g lokakuun lopussa.

1100g



Velu ja upea toistakiloinen ennätyskörmy!

1080g




 Syksyn viimeisen reissun 7,6kg hauki 13.11.2017





Joni ja enkkamade!















torstai 5. lokakuuta 2017

Kesäkalasteluja


Pitkään aikaan ei ole tullut päivitettyä kalakuulumisia tänne. Ehkä nyt on jo korkea aika muistella lyhyesti kesän reissuja. Kesällä tuli panostettua eniten suurahvenen pyyntiin. Lisäksi tuli hypättyä jigaamassa säyneitä ja käytiimpä mutka härnäämässä Hossanjoen taimeniakin.
Säyneen jigaaminen oli kunnon mestoilla ihan huippua hommaa. Kaloja tuli kohtuullisia määriä, mutta kaikki olivat komean kokoisia. Välillä tosin Olaville sai pussittaa säyneitä siihen tahtiin, että haavimiehen käsi meinasi väsyä! Allekirjoittaneen ensimmäinen säyne Olavin veneen keulasta ylitti heti suurkalarajan 1,7kg, painaen komeat 1,85kg!
Hossan reissu jäi minun ja Antin osalta hieman vajavaiseksi, mutta Ville ja Jamppa edustivat Jalluja pidemmänkin tovin Hossan kalaisilla vesillä. Mulla ja Antilla oli käytettävissä ainoastaan yksi päivä koskikalastukseen. Saalis jäi sinä päivänä muutamiin mittaharreihin ja Antin 50cm taimeneen. Lisäksi minä ja Jamppa karkuutettiin omat taimenet.
Ahvenen kalastus oli menneenä kesänä yhtä juhlaa. Harvassa olivat keikat, joilla ei mennyt ahvenkilo vähintään kertaalleen rikki! Kesä- elokuun aikana ylhäällä kävi useita todella komeita kaloja, joista yksi inasen hoikka 1480g kala kellotti minulle uuden pituusennätyksen 49,5cm varrellaan.
Heinäkuussa otin Maken mukaan kalalle ja tottakai mies vetäisee aamusyönnin viime hetkillä koko kesän komeimman kalan. Miehen ensimmäinen kilon ylittävä ahven oli heti luokkaa "elämänkala" 1610g 48cm! Elokuussa onnistuin itsekkin kuokkimaan taas yli puolitoistakiloisen jäätävän paksun 1550g 46cm kalan!
Alla pieni kuvakavalkadi osasta kesän kaloista. Kuvissa ei esiinny ainuttakaan alle kilon painoista ahventa.






1850g









1270g raitapaita

1550g

 1550g

1550g vapautuksessa.





105cm hauki iski täkyahveneen.

1610g!

1610g mittauksessa.





1450g 47cm









7,4kg 104cm komean värinen kesähauki.







1280g



1180g



1300g oli mulle sadas kilon ylitys.

Täky ja saalis

Seiska kesähauki

49,5cm 1480g, mun pisin ahven 5mm marginaalilla.

1480&1060g

1480&1060g







 1340g 47cm

1400g 47cm





Toistametrinen hauki riehuu.