maanantai 22. syyskuuta 2014

Kaverin enkkoja fiksailemassa


Tänään poikettiin Maken kanssa parin tunnin pohjatäkyilypisto hyvin arktisissa olosuhteissa. Hyytävä tuuli tuntui viikon lentsuilun jälkeen erittäin jäätävältä. Keikka oli ehkä lyhyt, mutta tapahtumarikas. Ylhäällä ehdittiin käyttää useampikin hauki ja ahven. Suurkalarajojen ylittäviä eväkkäitä ei tällä kertaa näkynyt. Ahvenessa se maaginen kilo ei silti jäänyt kuin muutaman kymmenen gramman päähän kun Make taiteili haaviin oman ahvenennätyksen 44cm upealla kalalla.















maanantai 15. syyskuuta 2014

Aamusyönnillä


Syksyn ensimmäinen pakkasaamu tarjosi mielettömän hienot puitteet vesillä! Vain pintaan syöksyvät särkiparvet rikkoivat usvaisen vedenpeilin. Ajoahvenilla oli selvästi ruokatunti auringonnousun aikaan...
Tällä kertaa ylös tuli myös sopivia filekaloja. Koukutin kaksi suurahventakin, joista ensimmäinen pysyi haaviin saakka kiinni. Toiselle isomukselle suoritin vahingossa pikavapautuksen viisi metriä ennen venettä. Saadulla kalalla oli pituutta hulppeat 46cm tasan ja painoa 1160g.


 Hieno keli ja yhtä hieno lainavene!



'





sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Askelmerkit kohdillaan!



Joskus harvoin kalavesillä tuntuu onnistuvan kaikki. Eilen kävi näin kun lähdimme Jampen kanssa hauen pyyntiin. Hauet tosin jäivät tällä kertaa ahvenia pienemmiksi, mutta se ei haitannut pätkääkään. Ahventykityksen avasi Jamppe 950g 43cm nätillä borrella. Heti pian oli minun vuoro väsytellä uusi pituusennätys veneeseen, mitat 47cm 1170g.
Hyvä reissu jo tässä vaiheessa, mutta silti vasta alkusoittoa... Seuraavaksi oli Jampen vuoro uittaa 46,5cm 1190g raitapaita haaviin. Kalan jälkeen ajettiin hetkeksi rantaan eväsbreikille.

Toinen erä alkoi jälleen pituusenkalla minulle. Väsytyksen alussa kilokalalta tuntunut fisu ei noussutkaan helpolla pintaan. Haavitessa jo näimme että kala oli tällä kertaa vielä pykälää edellisiä suurempi! Nyt minun uusi pituusenkka ahvenelle kirjataan 48,5cm!. Puntari näytti 1390g, vaikka raameja kalalla olisi ollut helposti enkkapainoonkin. Hurja suurahvenputki jatkui minun reilulla 800g kalalla, tuskin koskaan kasisatanen on näyttänyt yhtä pieneltä kuin eilen. Viimeinenkään kala ei ollut kukkoahven, vaan Jamppekin veti vielä toisen pituusenkkansa samalla reissulla jälleen 47cm 1150g hoikalla körmyllä. Olihan reissu!










 Reissun suurin

Matolla mitattavana.



maanantai 8. syyskuuta 2014

Suurhaukea raatteentieltä



Suurhauet ovat pitkään jo kiertäneet meidän vieheet mökkijärvellä. Lauantaina tuuri viimein kääntyi ja haavin pohjalta makasi Elinalle ensimmäinen suurhauki koskaan...

Päivä meni taannoisen syöksyvirtauksen jälkiä korjatessa mökin ympäristöstä, joka muistutti vielä paikoin sotatanteretta. Viiden aikoihin päästiin väsyneinä vesille kuulaassa syyskelissä. Heittokalastus sai jäädä ja päätettiin ottaa kalastus sähkömoottorivedolla lähinnä palautumisena savotoinnista.
Pitkästi ei ehditty vetää rautaa, kun Elinan lusikkaan puri ensin perus kurkkuluokan kala ja heti kohta perään isompi veturi. Erittäin jykeväniskainen möykäri ui lopulta verrattain helposti ja nopeasti isoon haaviin. Pikaiset kuvat, mitat ja vapautus. Seuraavaksi aloin tarkistaa Canonin ruudulta otettuja pönökuvia...ei muistikorttia!?? Sehän jäi kotiin pöytäkoneen kylkeen. Canon antaa siitä huolimatta laukoa kuvia, jotka eivät vain tallennu minnekkään. Onneksi otin pari kuvaa myös GoProlla, jäi sentään kongreettinen muisto kalasta.
Seuraavaksi lähdimme jatkamaan hyvin alkanutta kalareissua. Katselin ympärille, "missä on mun vapa?"  Suurhaukitilanne päällä ja ahdas vene... Olin tönäissyt hyrräsetin haavin varrella tai millä lie jossain kohtaa laidan yli. Omituista, ettei juuri edes harmittanut. Koko kausi on ollut siinä määrin hyvä, että vapa oli kohtuullinen uhraus kalajumalille tässä vaiheessa.



 8,1kg 106-107 senttiä mörökölliä elävänä hyppysissä.

Naapurin tontilla oli vielä työsarkaa...