sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Ismete-enkkaan parannusta!



Eilistä kalareissua tuli odotettua kuin kuuta nousevaa. Intensiivinen sääennustuksien tarkkailu jatkui pitkin viikkoa. Näytti vahvasti siltä, että pitkään jatkuneet paukkupakkaset hellittäisivät ja viikonlopulle osuisi hyviä kelejä ison kalan pyyntiin. Tällä kertaa pitkäennuste piti kutinsa ja ehkä vielä parani eiliselle ja tälle päivälle. Molemmat päivät kuluivatkin jäällä, jonne pääsi nyt autolla! Harvinaista herkkua joka kuitenkin loppunee pian, kun lunta tulee vähäkään lisää.
Tämän päivän reissusta ei jäänyt paljoa muisteltavaa. Tuntien venttailu ilman kotiin unohtuneita eväitä tarjoili ainoastaa yhden vipan nousun ja parikiloisen hauen. Eilinenkin vaikutti pitkään todella heikolta kalapäivältä. Mukana ollut Make sai tarpeeksi raitista ilmaa ennen yhtä ja minä päätin jäädä vielä sitkeästi passiin.
Kahden aikaan koko päivän kuolleelta vaikuttaneen sektorin keskimmäisen vavan vippa laukesi ja hälytin piippaili sulosointuja.
Vastarissa vavan hajoaminen oli enemmän kuin lähellä. Vastapeluri tuntui heti isolta kalalta. Yhdessä vaiheessa luulin jo menettäneeni kalan, joka päätti uida ylöspäin. Kala pysyi kuitenkin kiinni ja sain sen antautumaan reiän alapuolelle. Neljäkymmentä senttiä syvästä 8" putkesta näkyi komea leuka, jossa yksi ja ainoa 4#kokoinen pieni kolmihaara oli siististi kiinni "saksissa", kala ei kääntyisi millään reikään. Oli pakko kääriä hiha ja kirrata hiansuutarra. Käsikopelolla sain leukalukko-otteen ja onnistuin kääntämään naaman reikään.
Pian ahkiossa uikin varsin komea hauki, jota hahmottelin uudeksi jääenkaksi. Agrimarketin pussin kanssa  vaaka antoi 10,20kg lukemat, pussin paino hieman jäisenä oli tasan 300g, joten kalan painoksi osottautui maaginen 9,90kg! Ismete-enkka parani näin ollen 800g. Pituutta jykevällä kalalla oli ilman pyrstön tarkkaa mallausta 110cm ja millejä päälle.


















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti