Elämäni kala

16.4.2014 jäät olivat juuri sulaneet, joten päätin lähteä kauden ensimmäiselle avovesikeikalle kokeilemaan lähinnä ahventa, joka oli vielä jääpalasia kelluvalla perusmestalla täysin kateissa. Päätin kerätä kamat ja tetsata tutkimaan ihan uusia odotusarvoltaan haukimestana potentiaalisempia paikkoja.
Ehdin juuri virittää toisen pohjatäkyvavan pyyntiin potentiaalisen oloiselle sektorille, kun ensimmäisen puolalta alkoi paeta siimaa vauhdikkaasti. Mahtavaa, kauden eka kala heti kiinni! Tiukka vastari pysähtyi kuin seinään. Tuntui kuin täky olisi jäänyt uppotukkiin kiinni. Tällä kertaa "uppotukki" lähti kuitenkin uimaan suoraan sivulle raskaamman tuntuisesti kuin mikään kala koskaan aiemmin. Olen kuullut puhuttavan, ettei hauki vie siimaa, silti tämä kala otti väsytyksen aikana kaksi kymmenien metrien junamaista syöksyä, joita ei ollut mitään järkeä yrittääkään pysäyttää suhteellisen keveillä välineillä.
Lopulta, ehkä reilun kymmenen minuutin kovan vääntämisen jälkeen sain uitettua kalan matalaan rantaveteen. Hauki oli todella vaikuttava näky kirkkaassa vedessä kivipohjaa vasten, selkä oli paksu kuin ajokoiralla. Pääsin asettamaan käden valtavan kiduskannen alle ja rantautin kalan liu'uttamalla märälle mutapenkalle, josta "vyörytin" sen punnituspussiin.
Hauki kelpuutti vielä n. 15cm särjen, vaikka olemus kalalla oli vähintään kylläinen. Kalan paino oli 14,50kg ja pituus 115-116cm. Ympärysmittaa möhköleellä oli peräti 65cm ja otus oli pitkältä matkalta ahdattu niin täyteen kuin ikinä mahtuu. Matami näytti siltä, kuin se olisi syönyt koiran tai vauvoja!
Onneksi  GoPro oli messissä, joten kala oli aika helppo tehtävä kuvata yksin.
Tottakai suurin kala koskaan tulee silloin, kun on liikkeellä minimivarustuksella. Ikean iso säkki oli nyt armottomasti liian pieni vapautusalusta, kun kala oli leveämpi kuin säkin pohja. Kuvausten ja mittausten jälkeen kala lähti hyvävointisena takaisin elementtiinsä valmistautumaan kutuun. Toivottavasti tapaamme vielä joskus!