perjantai 10. toukokuuta 2013

Välipäivän ahvenet



Eilisellä haukireissulla ei kehdannut kaivaa kameraa laukusta jatkuvan vesisateen vuoksi koko iltana. Tosin kuvattavaakaan ei olisi ollut n. 4kg kalaa kummempaa. Päivän toisesta tärpistä kuitenkin vastasi mörssöriluokan hauki, joka kuitenkin rimpuili perhon leukaperistä muutamalla potkulla.  Loppusaldo taisi olla eilen yksitoista kalaa, muttei yhtään tavoitekokoista.
Tänään kävin ensimmäistä kertaa sulanveden ahvenen pyynnissä. Tilanteita oli heti useita ja tottakai suurimmat taas karkasivat, luonnollisesti. Vedenpinnan yläpuolista maailmaa ihmetellyistä ahvenista  painavin oli tänään 810g. Kalastus jatkuu huomenna perhohauen parissa oululaisten vahvistusten kera.



Tyhjä kala.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti