torstai 25. huhtikuuta 2013

Talven matikkapilkit


Tänä talvena innostuimme muutaman kalakaverin kanssa juoksemaan mateiden perässä, milloin missäkin. Iso made on siitä omituinen kala, että sulanveden aikaan se tuntuu painuvan maan alle. Toisaalta oikeaan aikaan, oikea paikka suorastaan kuhisee kalaa talvella.
Vuodenvaihteessa madekoukuissa kävi ajoittain kovaakin jytinää ja helmikuulla alkoi aktiivipilkkiminen tuottaa paremmin tulosta.
Kylmimmillään matikkaa pilkittiin tänä talvena -18 pakkasessa pilkkopimeässä, ainoastaan kynsikkäät käsissä. Näin kovalla kelillä ei kärsinyt juuri koskea kalaan, ilman että sormet jäätyy välittömästi. Suurimmat kalat mitä talvisydämellä onnistuttiin kaivamaan, olivat Hannun 4,1 ja 3,4kg monnit, itse sain kaksi 3 kilon kalaa.






Hannu ja 3,4kg








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti