Harvinaista herkkua oli päästä reilusti marraskuun puolella turvalliselle syysjäälle. Tätä kirjottaessa voi jo todeta, että ne jäät olivat ja menivät. Ehdin käydä kahdella ismetereissulla, joista ensimmäisellä mittasin jäätä olevan peräti 18cm.
Ensimmäisellä reissulla syönti oli aika nihkeää, mutta olosuhteet muutoin lajin harrastamiseen erittäin hyvät. Tilanteita kertyi neljässä tunnissa ainostaan neljä. Ylhäällä kävi kolme kalaa, joista suurin oli reilu kolmonen hauki.
Toisellakin reissulla lämpötila oli pari astetta suojan puolella. Kala olivat nyt hieman aktiivisempia, vaikkeivat järjestäneet tälläkään kertaa kunnon kieli vyön alla juoksutreeniä pulskalle kalamiehelle.
Tilanteita oli nyt samassa ajassa kuusi. Ekat pari kalaa olivat 2-3kg kokoisia. Väliin mahtui yksi verkkopuikkarin kokoinen ja mallinen luupää, kunnes puolenpäivän aikaan aurinko tuli pilvien lomasta reilusti esille. Tuohon kohtaan osui parin hieman karkeamman hauen syöntipiikki.
Ensimmäisestä tilanteesta tuli järvelle stantardi 6,6kg metrihauki. Juuri kun olin vapauttamassa jedua leirireikään huomasin miten hälyttämättömän lähimmän vavan vippa oli pystössä ja siimaa juoksi hirmuisella vauhdilla reikään. Kun löysäsin edellisen kalan reikään, sai jo viiden sekunnin kuluttua tempoa vastaria seuraavalle nälkäiselle asiakkaalle.
Kala oli kovempi taistelija kuin edellinen ja taas tasan metrin pituinen tosin hieman laihempi kuin edellinen, joten jätin punnitsematta kalan ja valmistauduin jo seuraavaan vipan nousuun. Sitä ei kuitenkaan koskaan tullut ja loppuaika jäällä oli oli täysin kuollutta. Tälläisinä päivinä kannattaisi jäädä seuraamaan vielä illan hämäränhetki, niin en kuitenkaan tehnyt...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti