lauantai 25. kesäkuuta 2016

Uusi ahvenennätys!


Omat alkukesän kalastelut ovat kärsineet sairastelusta ja ajanpuutteesta. Joitakin kalareissujakin on tullut heitettyä aina kun on ehtinyt ja jaksanut. Mainittavimman arvoinen kala noilta pistoilta nousi eilen, kun veneessä kävi pyörähtämässä valtava kesäahven.
Juhannusaaton aamukalastus oli tuottanut jo muutamia pienehköjä ahvenia ja parin kilon hauen, kunnes vastarissa tuntui iso kala, joka oli käytökseltään selkeä suurahven. Lähellä venettä kalan kiskominen yltyi niin voimalliseksi, että aloin epäillä koukuttaneeni sittenkin hauen.Viimein valtava ahven pyörähti näkösyvyydellä, jolloin asettelin jo haavin veteen.
Noin iso ja vilkas ahven oli suhteellisen hankala suostutella haaviin, mutta sinne sen lopulta sain pussitettua. Jo tässä vaiheessa olin varma että havaksessa polskii varmasti ennätyskala!
Kala punnituspussukkaan ja vaaka asettui kohtaan 1730g, 40g pussin paino vähennettynä kala painoi 1690g ja pituuttakin paksulla kesämöröllä oli noin 48,5cm. Tätä raporttia kirjoittaessa vaivaa lievä takki tyhjänä olotila. Miten hemmetissä parannan enää ahvenenkkaa, puhumattakaan hauki pb:stä? Laskisin silti tämän ongelman positiiviseksi...














 Kuvassa aiemmin kesällä tullut tyhjämahainen 1200g 46,5cm iso ahven.

  Toukokuun lopulla näytillä kävi 7,5kg 106cm hauki.




1 kommentti:

  1. On uskomattoman komia ahven kyllä! Pyydätkö elävällä syötillä nuita mörköjä? Olis kiva kuulla pieni esittely kalustosta jos mahdollista? En ainakaan nopealla vilkaisulla sellaista löytänyt aikaisemmista viesteistä.

    t: Esa

    VastaaPoista