perjantai 22. maaliskuuta 2013

Ismete-vippoja ym.


Päivitimpä noita talvisia täkykalavapoja isojen kalojen vaatimaan suuntaan kautta linjan. Surkeimmat viritykset heitin suosiolla ahkiosta ulos, kun niillä ei saa kuin mieliharmia jäällä aikaan. Perehdyin hieman syvällisemmin tuohon ruottinpoikain tapaan kalastaa isoja haukia jäältä ja virittelin omiinkin haukivapoihin mm. vipat. Antautusi vaan lentsu ja pääsisi kokeileen jäälle miten nämä toimii.  Ruotsissa tämä kalastusmuoto on syrjäyttänyt jo aikaa sitten iskukoukkukalastuksen ja toivottavasti täällä härmässäkin joku vaihtaisi iskukoukut näihin vehkeisiin. Olennainen etuhan ismetessä on että vesistöille arvokkaat suuret yksilöt on mahdollista vapauttaa, toisin kuin iskukoukkupyynnissä!  Toinen iso etu iskukoukkuun verrattuna on siinä kohtaa jos iskukoukkuun käy pieni kala, se on sitä myöden pelistä pois seuraavaan kokukertaan saakka. Täkyllä paikanpäällä kalastaettaessa  pienen kalan voi irroittaa välittömästi ja virittää pyydön takaisin odottamaan sitä isoa mammaa. Täkykalastus ei ole jokamiehen oikeus, kuten pilkkiminen yhdellä pilkkivavalla, vaan vaatii aina vesialueenomistajanluvan ja kalastuksenhoitomaksu tulee olla suoritettuna.







Lasten leikkimatolla aikuisen miehen lelut =)


8 kommenttia:

  1. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. No höh, pätkii tässä tabletissa netti niin pirusti että jäi tuosta viestistä osa pois, mutta siinä oli alun perin ihan hymiö ;) perässä ja kysymys että ootko ite värkännyt noi oranssit vavan pidikkeet vai jotain ostosia ja kyllä mulle kelpais tuollainen nostokoukku. Kunhan vaan pääsis pilkille prkl.

    T: Mika

    Jokohan tämä tulee näkyviin kokonaan. Enää ei jaksa naputtaa uusiksi......

    VastaaPoista
  4. Rakentelin ne sellasista aika pienistä ja halvoita euron puristimista ja sähköputkesta, vipat on polykarbonaattia. Loppuis itelläki tämä maratooni lentsu ja pääsis jäälle..Niin ja Homma karkas eilen käsistä, kun hankin vielä pari haukivapaa, tosin pari vanhaa korvataan nyt niillä...

    VastaaPoista
  5. Hei! Millaiset vavat sulla on käytössä? Noustokoukku kiinnostaisi, mutta kerkesin juuri hommata uuden niin ei tarvetta toistaiseksi. Hyvännäköisiä ovat kuitenkin! Onko avokela parempi näissä hommissa verrattuna hyrräkelaan?

    VastaaPoista
  6. Mulla on tänä atalvena ollut ainoastaan "isoja " vapoja eli 110-130cm. Merkkeinä Abun Commondore, Stoxdal T.N.T. pilker ja pari Fladenin ice pike-hiilari keppiä. Baitrunnerkela on hyvä ja hyrrät toimivat myös moitteetta. Nostokoukut ovat kirremiehille. ismeteen kannattaa hommata niin iso kaira ettei koukkuja tarvita.min 8" kaira lienee ismeteen se tärkein varuste!

    -Jari

    VastaaPoista
  7. Kiitos vastauksesta.Kysyisin vielä et mihin vapamerkkiin olet ollut tyytyväisin? Jos muistan oikein niin Hans Nordinin talvionginta -kirjassa taisi olla maininta että avokelat soveltuu huonoiten tähän lajiin - en ole kuitenkaan itse kokeillut. Eli meinaatko että Liplock -otteella suoraan hauki ylös? Itseäni aina vähän mietityttää työntää se oma käsi sinne hauen kitusiin, varsinkin jos koukku sattuu olemaan myös siellä liepeillä. 8" on tosiaan käytössä ja omastakin mielestä homman ehdoton edellytys. Kiitos vielä hyvästä blogista!

    VastaaPoista
  8. Minusta nuo abun commodoret ovat käteviä tuohon hommaan, sopivan mittasia ja edullisia. Kyllä haspeli (riittävän herkkä baitrunner) on parhaita keloja. Kaikki kelat käy mitkä antavat hyvin siimaa ja kampea pyöräyttämällä menee väsytysjarru päälle. Liplock on kätevin otehaulle+mahan alta tuki. Turvallisin ote ylipäätään käsitellä haukea kuvattaessa jne. Otehan otetaan kiduskannesta, eikä kidukseen kosketa. Pientä harjoittelua ja mitä isompi hauki sen parempi. aina hyvä tsekata missä koukku kiinni ja 1 3-haarakoukku riittää ismetessä hyvin. Kiva että blogi miellyttää =)

    -Jari

    VastaaPoista