torstai 22. syyskuuta 2016

Beauty and the Beast


Vähän raflaava ja liiotteleva otsikko, mutta kahdella viimeisimmällä reissuilla tuli kaksi ulkoiselta olemukseltaan erittäin suuresti poikkeavaa isoa ahventa. Ensimmäinen näistä tuli päivän pelastajana, kun olimme olleet Jonin kanssa kalalla jo tunteja, eikä päivä vaikuttanut ollenkaan hyvältä ison kalan osalta. Joitain pieniä kaloja onnistuttiinkin kuitenkin jallittamaan päivän mittaan.
Illansuussa minulla oli jo päällimmäisenä ajatuksena pakata kamat ja ajella kotia. Aloin jo mielessäni keräämään vehkeitä pakettiin, mutta kuinka ollakkaan epätoivon hetkellä, viimeisestä tärpistä vapaa tuntui nytkyttelevän hyvä ahven. Komensin Jonia haavivalmiuteen ja pian mittakaukalossa makasi lyhyt, mutta paksu, virheetön 1190g ahven! Upea lopetus reissulle, vaikkakin se osui mielestäni tällä kertaa ihan väärälle miehelle.



 1190g


Tänään aamupäivän pikakeikka tarjoili nihkeää ahvenen syöntiä, ilman ainuttakaan haukea. Aurinkokeli loppui lyhyeen, tuuli oli kylmä ja vaatetta oli liian vähän. Aamupäivän syöntipiikistä onnistuin kuitenkin kuokkimaan kaksikin komeaa ahventa 830&1090g, joista suurempi oli elämää nähneen oloinen ja keveän sorttinen nelivitoseksi ahveneksi.








Kerhokalan jälkeen tällännyt 5,8kg hauki.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti