maanantai 11. maaliskuuta 2013

Enkat venyy ja paukkuu!



Tänään oli tarkoitus herätä aamukalaan. Kello herätti seitsemän jälkeen. Pakkasta oli vielä liian kovaa pakkasta ismeteen ja oli helppo päättää kalareissun siirrosta muutamalla tunnilla eteenpäin, kun sääennustekkin lupasi erinomaista keliä päivälle.
Kauan ei tarvinut jäällä jallailla kun syöttiä vietiin. Satuin olemaan lähellä vapaa ja ahkio nostokoukkuineen oli n.40m päässä "perusleirissä".  Ajattelin että voisiko olla virhe mennä vääntämään kalaa ilman koukkua, mutta  siimaa syöksyi sen verran vauhdilla reikään, että päätin mennä ja tehdä välittömästi vastaiskun.  Kala tuntui heti alusta asti raskaalta, eikä se meinannut väsyä millään. Aina kun kalan sai reiälle se veti taas vauhdikkaasti 5-10 metrin syöksyjä. Tätä jatkui varmaan 20-30 kertaa. Kala ei selvästi mahtunut nousemaan siimasta 6" reikään.  Jossain välissä yritin soittaa puhelimella apuja jäälle, mutta kaveri ei ehtinyt kelkallaan paikalle.
Päätin että kun kala rauhoittuu ensimmäisen kerran reiänsuulle, tökkään vavan sohjoon ja haen koukun ahkiolta. Näin myös toimin ja kala pysyi aloillaan. Juoksin varmasti vajaat 100m reilusti alle kymmeneen sekuntiin!
Ensimmäisestä koukkauksesta kala irtosi ja jatkoi syöksyjään. Toisella yrityksellä hentoinen koukku jäi nätisti alaleukaan ja jätti nousi vaivoin reiästä ylös. Tässä vaiheessa jäällä saattoi kaikua pienet voitonhuudot. Rullamitta osoitti kala pituudeksi tasan 109cm ja vaaka asettui 9,1kg kohdalle! Kala pääsi takaisin kasvamaan ja pitkän väsytyksen jälkeen jouduin elvyttämään tukkia pitkään, ennen kuin kala lähti isosta avannosta laiskasti uimaan kohti syvyyksiä, palataan kymppinä asiaan!



Hönöpönö itselaukaisimella reppujakkaran päältä.

Vaaka asettui 9,48kg josta punnituspussi vähennettynä painoksi tuli 9,100g






3 kommenttia:

  1. Näyttää siltä, että tänävuonna tulee kova taso haukikisaan.

    -Ville-

    VastaaPoista
  2. Näyttää siltä että Peltoniemellä tai Vileniuksella paukkuu ennätykset taas tänävuonna! Jompikumpihan tän kisan totutusti loppujen lopuksi vie... ;-)

    -=Hannu=-

    VastaaPoista
  3. Oliko 2009 vuonna kun Jani otti toukokuussa 9,1kg kalalla piikkipaikan ja Peltoniemi veti kalkkiviivoilla eelle 10,6kg, on näitä nähty ennenkin! En minäkään vielä tuohon lopettanut yritystä, ei voi tuudittautua hyvän olo tu
    nteeseen tuollakaan =)

    -Jari

    VastaaPoista